torstai 24. syyskuuta 2015

IHAN SOIVA PELI






Tartu tiukasti hanuriin ja...
En kyllä yleensä tartu itseäni hanurista.
Enkä oikeastaan käy kiinni muidenkaan soittopeleihin,
paria poikkeustapausta lukuunottamatta.
Mutta yhteen asiaan on nyt pakko tarttua kuin hanuriin konsanaan.
Tässäkin kun tavallaan on kyse myös gluteus maximuksesta...

Edelleen yllätyn suuresti kun joku jaksaa taivastella treeni-intoani.
Milloin se on älytöntä, tarpeetonta, itsekästä, sairasta,
liikaa aikaa vievää, liikaa rahaa vievää ja niin edelleen.
En aio vetää tähän kateus-korttia, sillä en voi kuvitella,
että joku ihan oikeasti jaksaisi käyttää energiaansa
olemalla kateellinen jollekin toiselle.
Ja ihan rehellisyyden nimissä, ei minun elämässäni
mitään kadehdittavaa olisikaan.
Uskon, että näissä tapauksissa kyse on "vain" ihmisten
omasta mielipahasta, saamattomuudesta tai tietämättömyydestä.
Tai sitten toisilla on vain tuhottomasti
liikaa aikaa miettiä muiden tekemisiä.
Mene ja tiedä.

Jätän tässä nyt urheiluminäni taka-alalle ja suljen
tekstistäni pois kilpaurheilun.
Se maailma on vain jäävuoren huippu ja sitä kohti kaikkien
ei todellakaan kuulu edes tavoitella.

Minä treenaan ja pidän huolta kunnostani ensisijaisesti siksi,
että haluan ja pystyn siihen.
Minulla on toimiva keho ja tahdon sen pysyvän mahdollisimman toimintakykyisenä vielä vuosikymmeniä.
En pelkästään itseni, vaan myös perheeni vuoksi.
Arvostan sitä tosiasiaa, että saan herätä päiviini terveenä
-ainakin yleensä- ja tiedostan erittäin hyvin sen,
että kaikkien kohdalla näin ei ole.
Kunnioitan itseäni ja jos fyysinen hyvinvointi saa
minut onnellisemmaksi, niin pidän
takuuvarmasti myös siitä puolesta huolen.
Ainakin niin kauan kuin se minusta itsestäni
ja omasta kyvykkyydestäni on kiinni.

Fyysisen kehon lisäksi myös
henkinen puoleni huutaa aktiivista liikuntaa.
Suoraan sanottuna olen paljon mukavampi äiti, puoliso,
tytär ja ystävä kun saan päästellä höyryjä
(ja mielellään muutaman hikikarpalon) treenin parissa.
En kuitenkaan karju salilla perkeleitä, tunge vastaantulijoiden suuhun mankkua tai heittele suurieleisesti käsipainoja telineisiin.
Haluan ennemminkin rauhaa.
Painan napit korville ja uppoudun hetkeksi omaan maailmaani.
Henkireikä kuulostaa kliseeltä, mutta juuri sitä treeni minulle on.

Ei ole tuulesta temmattua höpinää puhua mielihyvästä, jota ainakin itse saan treenaamisen kautta.
En muista kertaa, jolloin en olisi lähtenyt salilta tyytyväisempänä kuin olen sinne mennyt.  
Hyvin harvat kerrat saavat euforiseen tilaan,
mutta ei niin ole tarkoitettukaan.
Kaikki huumaava on jossain vaiheessa tuhoisaa.
Tavalla tai toisella.

Treenaamisestani ei myöskään kärsi kukaan, uskokaa tai älkää.
Ei edes tällä hetkellä, vaikka vartaloni on kokenut viimeisten kuukausien aikana olomuodon muutoksen.
Kolmatta kertaa olen saanut kasattua vatsani kohdalle rantapallon,
ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen.
Kyllä.
Olen raskaana.
Olen siis ollut jo pidemmän aikaa ja keskivartalopainotteinen urakka alkaa olla viimeistelyjä vaille valmis.

Treeniä en kuitenkaan ole jättänyt tässäkään "tilassa".
En, vaikka monella tuntuukin olevan eriävä mielipiteensä asiasta.
Eihän tässä nyt hyvänen aika olekaan tarkoitus
vahdata rasvaprosenttia tai maksimoida lihaskasvua.
Tärkeintä on voida hyvin!
Uskallan väittää, että silloin myös tuleva pienokainen voi paremmin.
Ulkonäkö on sivuseikka, mutta en silti naisena pane pahakseni,
jos liikunnan ansiosta näytän terveemmältä, ja pakaran suunta on ennemmin kohti kainalokuoppaa kuin polvitaivetta.
Vaikka mistä minä mitään tiedän,
tämähän on minulle vasta kolmas kerta...

Raskausajasta tulisi nauttia, niin kuin elämästä yleensäkin.
Itse saan suurempaa nautintoa molemmista silloin,
kun voin tehdä sitä mistä oikeasti pidän.
Minulle yksi näistä asioista on treenaaminen, ja jatkan sitä vaikka en enää koskaan kilpailisi missään urheilulajissa.
Kaiken teen kuitenkin rantapallossani kasvavan asukin,
sekä kahden vanhemman lapseni ehdoilla.
Jos jokin asia ei tunnu hyvältä, niin jätän sen tekemättä.
Treenaan myös pallomahani kanssa tosissani,
mutta en kuitenkaan vakavasti.
Ja jos joku päivä saan ehdotuksen lounaalle tai
(pulla)kahville lähdöstä, niin tartun kernaasti tarjoukseen!
Treeni saa silloin jäädä enkä ota siitä mitään stressiä.

Kaikki eivät voi urheilla aktiivisesti raskausaikana
ja ymmärrän sen täysin.
Mutta jos terveydellistä syytä sitä vastaan ei ole,
suosittelen tekemään edes jotain pientä.
Se miten liikut tai treenaat ei ole olennaista, vaan se,
että et jää vain paikoillesi makaamaan.
Jos varovainenkin liikkuminen on pannassa,
niin tee jotain muuta mikä saa sinut iloiseksi ja tyytyväiseksi.
Kudo vaikka sukkaa tai leivo limppua!

Jos et tiedä miten voit harrastaa liikuntaa myös raskaana ollessasi, niin ota yhteyttä ammattilaiseen joka voi opastaa
terveellisellä tavalla alkuun.
Kuuntele kehoasi, kuuntele mieltäsi.
Tee sitä mikä tuntuu hyvältä.
Niin minäkin teen.

Katsokaas kun se tässä elämässä onkin pointtina.
Ei muiden miellyttäminen, vaan se, että on itse onnellinen.
En minäkään puutu jokaisen tekemiseen tai tekemättömyyteen,
joten ethän sinäkään minun.

Mä olen kuitenkin vielä ihan soiva peli, joten anna sen soida.

Lisa-Marie

          
Kiitos Sali82 ja MentorGym kun olette antaneet mahdollisuuden treenata ja olla just mä. :)
    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti