KEEP YOUR EYE ON THE PRIZE

Nordic Fitness Expo/ NWFC 2014 Tampereen karsinta.

Muutamia viikkoja sitten minulle lausuttiin kutakuinkin näin:
"Niin niin, kun sun täytyy olla aina paras."
Lausuja oli naamatuttu mieshenkilö, jonka kanssa olen sattunut joitain kertoja samaan hissiin mennessäni salille.
Itse olin ajatellut kertovani kyseiselle miehelle,
että pohdin vakavasti kevään kisoihin osallistumista.
Sitähän se kysyi.
Meinaan sitä, että koska kisaan seuraavan kerran.
En päässyt vastauksessani siihen kohtaan, missä olisin kertonut MIKSI valitsisin ennemmin viidennet kisat vuoden sisään,
kuin että vastaavasti viettäisin hieman vapaamman kevätkauden.
Sanani ja käteni (jolla piirsin jonkinnäköistä kuvitteellista aikajanaa) jäivät ilmaan, kun mies töksäytti lausahduksensa.
Sitten hissin ovi aukesi salille vievässä kerroksessa.
Minä, itseäni suurempi treenikassini, ja nuorempi lapseni
toisessa kainalossani roikkuen ängimme itsemme ulos hissistä.

Ööö...mitvit...siis...MITÄ?
Eihän kyse ole siitä.
Ei minun tarvitse olla aina paras.
Ei kaikessa edes voi olla aina paras.
Se ei ole esimerkiksi ainut syy miksi kilpailen.
Tottakai jokainen itseään kunnioittava urheilija haluaa menestyä kilpailuissa parhaalla mahdollisella tavalla.
Mutta matka parhaaksi voi sisältää monta opettavaista välietappia.
Pokaalit ja mitalit eivät ole ainoita palkintoja tällä tiellä.

Arkielämässä taas on turha kilpailla kenenkään muun kanssa.
Miksi ihmeessä pitäisi?
Toki jos koet pakottavaa tarvetta tehdä elämästäsi
kurjuutta ja kujanjuoksua, niin ole hyvä.
Mutta toisen onni ja menestys ei ole sinulta pois.
Kilpaile sitten ennemmin vaikka itseäsi vastaan.

Itse pyrin aina olemaan paras versio itsestäni.
Ihan jokaisella elämän osa-alueella.
Monesti vain toteutus on huomattavasti vaikeampaa kuin pyrkimys.
Mutta sen tavoitteen olen itselleni asettanut,
ja siitä yritän kovin pitää kiinni.
Entäs se palkinto?
No se on siinä, että olen itse tyytyväinen.

Hyvä, parempi, paras.
Vuosi sitten olin kisoissa "ihan hyvä."
Olin itse tyytyväinen siihen, mitä olin saanut aikaan.
Silloin se riitti.
Syksyllä olin jo parempi.
Olin tyytyväinen kehitykseen, mutta en sijoitukseen.
Mutta se oli sillä hetkellä parasta mitä pystyin itsestäni antamaan. 
Mutta kun tavoite on olla paras versio itsestään.
Seuraavalla kerralla haluan olla se versio.
My own Masterpiece.

Mitä sitten päätin kevään kisojen osalta?
Päätin osallistua.
Pidin kiinni alkuperäisestä kisasuunnitelmastani,
vaikka hetken olin jo aivan toista mieltä.
Onneksi minut hyvin tuntevat tietävät sen,
että olen suurimmaksi osaksi järjetön tunneihminen.
Jos nyt tuntuu siltä, että näin on tehtävä, niin sitten niin on tehtävä.
Senpä vuoksi palaan yleensä kaiken pohdinnan ja analysoinnin jälkeen siihen päätökseen, minkä olen tehnyt jo alussa.
Niin tälläkin kertaa.

Olin äärimmäisen tyytyväinen päätökseeni,
ja kaikkeen siihen mitä siitä seurasi.
Valitettavasti silmäni eivät olleet samaa mieltä.
Ne päättivät puolestani, että tämän naisen
paras kisaversio saa odotuttaa itseään,
ja kisoihin osallistuminen on pakko perua.
Yhä jatkuvan treenikiellon kanssa kun tuntuu olevan
mahdotonta kehittää unelmavartaloa.
Jännä juttu.
Onneksi sentään mielen treenaamiseen ei tarvita tohtorin lupaa,
ja silmät kiinni saa aivojumpasta aikaan parhaat tulokset.
Sillä tiellä jatkan nyt.

Tätä kaikkea silmällä pitäen:
"KEEP YOUR EYE ON THE PRIZE"
This means that you should keep your focus on achieving
a positive end result.

Nimenomaan.
Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Ei kun paras.
MUN paras!

Hyvää kevättä kaikille! Hymyillään kun tavataan. :)


Lisa-Marie